Uudista kestävästi – uudistu viisaasti!

Säntäily muutoksesta toiseen ylikuormittaa inhimillisiä voimavaroja ja moninkertaistaa muutoksen aloituskustannukset. Ja vaikka muutoksia tehtailtaisiin paljon, ne eivät välttämättä ole niitä oikeita. Kestävä uudistuminen ei synny jatkuvasta uuden etsimisestä, vaan yrityksen osaamisen ja olemassaolon ytimen näkemisestä alati muuttuvassa valossa.

Katso lisää

Kestävä uudistuminen

Usein yritykset muuttavat toimintaansa paljon enemmän kuin toiminnan vaikuttavuuden ja kannattavuuden kehittymisen kannalta olisi tarpeellista. Pitkällä aikavälillä 20% uudistumista tuottaa paremman tuloksen kuin 80%:n muuttaminen (Collins, 2009).

Nopeasti muuttuvassa ympäristössä johdon on osattava erottaa ulkoinen muutos sisäisestä uudistumisesta, laajennettava näköalaansa paitsi eteen myös taakse, ja nähtävä tarkasti sekä ulkoiseen toimintaympäristöön että yhteisön sisäiseen maailmaan.

Uudistumisen kestävyys todentuu paitsi vakuuttavana liiketaloudellisen onnistumisen jatkumona myös kahdessa muussa asiassa:

  • Yritys jättää omaan toimintaympäristöönsä ainutlaatuisen, merkittävän jäljen – ilman sitä maailma olisi huonompi paikka.
  • Yrityksen menestys ei riipu enää yksittäisistä avainhahmoista – organisaatiosta kokonaisuutena on tullut elinkelpoinen luomus.